Hanhimaa

Tulostettava sivu

Hanhimaa on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, jossa vanhimmat rakennukset sijaitsevat näyttävästi Lismajoen törmällä. Hanhimaan pääelinkeinoja ovat metsä- ja porotalous. Kylä on asutettu luultavasti 1700-luvulla, mutta aikaisemmasta toiminnasta kertoo alueelta löytynyt kivikautinen nuija. Kylän sanotaan saaneen nimensä siitä, että sen kohdalla on ollut Lismajoessa hanhille mieluinen ruokailupaikka.

 

Sijainti: Hanhimaa sijaitsee Inarintien varressa, noin 44 kilometriä Kittilän kirkonkylältä koilliseen.

Asukasluku: noin 50 (v.2010)

Käynti- ja luontokohteita: Hanhimaan Kapsajoki ja Lismajoki ovat hyviä kalastusjokia. Vuossavaaralla retkeilevä voi nähdä punaista jaspis-kiveä ja Kirkkokuusikossa ensimmäisen kirkon muistomerkin.

 

Hanhimaan kyläkyltti (2012)

Hanhimaan kylävideo YouTube-sivustolla, kuvattu kesällä 2010.

Hae kylän yrityksiä kylän nimellä Kittilän Palveluhakemistosta.

Tutustu Kittilän kyliin selailemalla esitettä Kittilän kylät - enämpi elämistä.

 

Hanhimaan kylätomikunta
Yhteyshenkilö Kalevi Niva
Inarintie 1695, 99190 Hanhimaa

 

Näytä suurempi kartta

 

 

Hanhimaan kylävideo YouTube-sivustolla, kuvattu kesällä 2010.

 

Sivua päivitetty: 
28.10.2013