Tiedote: Kittilän kunnan 9. koronaohje ja tiedote

Tulostettava sivu

Tiedote 31.3.2020, Kittilän kunta

Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19 -tartuntatautiepidemia. Epidemioita on puhjennut laajalti ympäri maailmaa ja Eurooppaa.

Tähän mennessä tapauksia on todettu maailmanlaajuisesti yhteensä 785 979. Koronavirukseen kuolleita on maailmassa 37 810.  Riski tartunnan saamiselle on kohonnut koko Suomessa. 

Suomessa varauduttiin pandemiaan ottamalla käyttöön liikkumisrajoitus Uudeltamaalta ja sinne 27.3. alkaen, jolloin liikkuminen Uudeltamaalta ja Uudellemaalle kielletään. Uudenmaan liikkumisrajoitukset pyritään purkamaan 19. huhtikuuta.

Nykyisiä koko maata koskevia rajoituksia jatketaan 13. toukokuuta saakka.
 

1. Suomessa todetut tartunnat

  • Suomessa on todettu 30.3. mennessä yhteensä 1 313 laboratoriovarmistettua uuden koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamaa tautitapausta. Luku perustuu laboratoriovarmistettuihin lukuihin, jotka THL on kerännyt manuaalisesti suoraan sairaanhoitopiireiltä.
  • Suomessa on todettu 13 koronavirustartunnan aiheuttama kuolemaa.
     

2. Kittilässä neljä tautitapausta - terveyskeskus varautuu potilasmäärän kasvuun

  • Sairaanhoitopiiri ei julkaise tietoja, missä kunnissa positiivisia koronatestauksen tuloksia on ollut.
  • Kittilän terveyskeskuksessa valmistaudutaan siihen, että pian on enemmän potilaita ja kiinnitetään huomiota järjestelyihin henkilökunnan ja muiden potilaiden suojaamiseksi. Koronatestejä otetaan nyt myös iltaisin ja viikonloppuisin.
  • Kittilässä on neljä tautitapausta, joiden ympärillä altistuneita on noin 30 henkilöä. Testejä on otettu runsaasti.
  • Tauti leviää nopeasti, minkä vuoksi Kittilässä on erityisen tärkeää noudattaa valtakunnallisesti annettuja ohjeita. https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/ohjeita-kansalaisille-koronaviruksesta
  • Huoltovarmuusvarastot on otettu Suomessa käyttöön ja kotimaisten suojaimien valmistus on käynnistetty. Sairaanhoitopiirit vastaavat suojainten riittävyydestä sairaaloihin, terveydenhuoltoon ja hoitohenkilökunnalle.

 

3. Oppilasruokailu alkaa 2.4.2020
 

  • Oppilasruokailu käynnistyy 2.4. torstaina. Yläkoulun ja Sirkan koulun keittiöt valmistavat lounaspaketteja.
  • Lounaspaketit jaetaan Alakylän, Kaukosen ja Sirkan koululla sekä yläkoululla kirkonkylällä.
  • Paketit jaetaan kaksi kertaa viikossa tiistaina ja torstaina.
  • Raattaman koululla järjestetään kouluruokailu.
  • Etäopetusjärjestelyt jatkuvat ainakin 13.5. saakka.

4. Henkilöstön resurssipankki kuntaan – työtä suunnataan koronaviruksen torjuntaan

  • Epidemiajohtoryhmä on päättänyt perustaa torstaina 26.3. kuntaan henkilöstön resurssipankin, johon toimialajohtajat ja esimiehet kokoavat omalta osaltaan työstä täysin tai osittain vapaat henkilöt huomioiden heidän koulutuksensa, nykyiset työtehtävänsä ja mahdolliset muut osaamiset.
  • Resurssipankin henkilöstön työtä suunnataan erityisesti koronavirusepidemian torjuntaan terveydenhuollossa ja sote-alalla sekä jatkossa tulvansuojeluun. Tavoitteena on resurssipankin toiminnan aloittaminen 31.3.

 

5. Valtion tuet yrityksille

  • TEM ja Kuntaliitto ovat valmistelleen rahoitusmallia yksinyrittäjille, tuen myöntämisestä vastaavat kunnat. Lisäksi yksinyrittäjät saavat oikeuden työttömyysturvaan. Kittilässä on lähes 400 toiminimeä, joista suurin osa on yksinyrittäjiä.
  • Yritysneuvonta tapahtuu puhelimitse ja Teamsillä. Yrittäjille jaetaan tietoa sivuilla www.kideve.fi  sekä Kideven Facebook-sivuilla. Kuntalaisia suositellaan käyttämään lähipalveluita.

 

6. Yhteydenotot yli 70-vuotiaisiin kuntalasiin

  • Terveyskeskuksen henkilöstö on ottanut yhteyttä puhelimitse palvelutarpeen kartoittamiseksi yli 70-vuotiaisiin kuntalaisiin, mikä jatkuu edelleen. Tämän ikäistä väestöä kunnassa on noin 800 henkilöä.

 

7. Liikenneyhteydet Kittilään supistuvat

  • Finnair peruu Kittilään lennot 30.3. alkaen. Lapin kentille tulee vain yksi päivittäinen Rovaniemen lento 1.4.-30.6.2020. VR on lopettanut Kolarin yöjunan toiminnan toistaiseksi 29.3. alkaen ainakin 14.6. saakka.

 

Lisätiedot:

Antti Jämsén, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, antti.jamsen@kittila.fi, puh. 040 745 9830
Heidi Tanninen, johtava lääkäri, Kittilän terveyskeskus, heidi.tanninen@kittila.fi

 

Tiedote pdf-muodossa: 31.3.2020, Kittilän kunnan 9. koronaohje ja tiedote

Sivua päivitetty: 
31.3.2020