Tiedote: Kittilän kunnan 3. ohje koronavirusepidemiaan varautumisessa

Tulostettava sivu

Tiedote 12.3.2020, Kittilän kunta

Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama COVID19 -tartuntatautiepidemia. Keskiviikkoon 11.3. mennessä tapauksia on todettu yhteensä yli 118 000 maailmanlaajuisesti ja 114 maata on raportoinut tartunnoista. 

Koronavirustartunnan saamisen riski kohonnut koko Euroopassa ja muualla maailmassa

  • Suomessa on todettu 59 laboratoriovarmistettua uuden koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamaa tautitapausta ke 11.3. klo 13.50 mennessä. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa 12.3.2020.
  • Kittilän kunnassa ei ole todettu tautitapauksia. Lapin sairaanhoitopiirin (LSHP) alueella niitä on todettu yksi.
  • Epidemian pysäyttämisen ei ole mahdollista, mutta sen etenemistä on mahdollista hidastaa. WHO on linjannut taudin pandemiaksi. 

Kittilän kunta peruu kaikki kansainväliset vierailut ja ulkomaille suuntautuvat leirikoulut

  • Kittilän kunta peruu kaikki kansainväliset vierailut ja ulkomaille suuntautuvat leirikoulut, koska koronaviruksen epidemiatilanne Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on muuttunut nopeasti ja maiden ja alueiden luokittelusta epidemia-alueeksi on THL:n mukaan luovuttu.
  • Kittilän kunnan opettajat ja muu opetushenkilökunta tekee esimiehen kanssa sovittavalla tavalla etätöitä tarkemmin annettavien ohjeiden mukaisesti ulkomailta palattuaan tartuntariskin välttämiseksi.
  • Kittilän kunta suosittelee 1) kättelyn välttämistä, 2) vähintään yhden metrin turvavälin pitämistä jokaiseen ihmiseen, jolla on flunssaoireita, 3) pysymään poissa väenpaljoudesta ja tungoksesta ja 4) etätilaisuuksien järjestämistä.
  • Kunta turvaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut suunnitelmallisesti epidemiatilanteessa. Jos ulkomailta palattua ilmaantuu hengitystieinfektion oireita, tulee olla puhelimitse yhteydessä terveydenhuoltoon mahdollisimman pian ja välttää työpaikalle tai väkijoukkoon menemistä. Kittilän terveyskeskuksen päivystysnumero on 0400 356 498.

 

Mitä tiedämme uudesta koronaviruksesta?

  • Virus tarttuu ihmisestä toiseen pääasiallisesti pisaratartuntana lähikontaktissa. Virus voi säilyä pinnoilla ja tartunta on mahdollinen myös kosketustartuntana käsien kautta sairastuneen henkilön ysköksistä saastuneiden materiaalien tai pintojen kautta.
  • Arkielämässä omaa tartuntariskiään voi alentaa huolehtimalla käsihygieniasta.
  • Itämisaika, eli aika altistumisesta ensioireiden alkuun, on arvion mukaan noin 2-12 päivää, keskimäärin noin 4-5 päivää. Leviämisen tehokkuutta eikä tartuttavuusaikaa vielä tunneta tarkasti.
  • Sairastuneiden oireita ovat olleet muun muassa kuume, yskä ja hengenahdistus.
  • Koronavirustartuntoja voidaan ehkäistä hyvällä käsihygienialla. 
     

Lisätiedot: Antti Jämsén, kunnanjohtaja, Kittilän kunta, puhelin 040 745 9830, antti.jamsen@kittila.fi

 

Tiedote pdf-muodossa: 12.3.2020, Kittilän kunnan 3. ohje koronavirusepidemiaan varautumisessa

Sivua päivitetty: 
17.3.2020