Tiedote: AUDI FIS ALPINE SKI WORLD CUP LEVI 20.-22.11.2020

Tulostettava sivu

Covid-19 pandemiasta ja poikkeuksellisen lämpimistä sääolosuhteista huolimatta Levillä lasketaan jälleen kaksi alppihiihdon maailmancupin osakilpailua. FISin toiveiden mukaisesti tänä vuonna lasketaan kaksi naisten kilpailua lauantaina 21.11. ja sunnuntaina 22.11.2020. Kisoihin saapuu joukkueiden myötä lähes 220 henkilöä, joista urheilijoita on 78 ja loput ovat mm. valmennus- ja huoltohenkilökuntaa 20 eri maasta.

 

Viime syksynä kansainväliset TV katsojaluvut nousivat jälleen reilusti ja Levin kisaa katsoikin 250 miljoonaa katsojaa TV:n välityksellä. Tänä vuonna paikalla olevien TV yhtiöiden määrä on tavallista hiukan pienempi, mutta kisa lähetetään kuitenkin ympäri maailmaa.

 

Levin maailmancup -organisaatio on yhdessä Lapin Sairaanhoitopiirin kanssa tehnyt kattavan terveysturvallisuussuunnitelman, joka on valtioneuvoston ohjeiden mukaisesti hyväksytetty Rajavartiolaitoksella. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat tukeneet Rajavaltionlaitoksen päätöstä omilla lausunnoillaan.

 

LEVIN MAAILMANCUP 21.-22.11.2020 JÄRJESTELYT

Vallitsevan koronavirustilanteen sekä tarvittavien varotoimenpiteiden vuoksi turvallisen tapahtuman toteuttaminen vaatii enemmän huomiota jokaiselta meiltä. Tämän takia järjestäjä on tehnyt muutoksia tämän vuoden käytäntöihin, jotta jokaisella tapahtumaan tulijalla on turvallista nauttia maailman parhaasta alppihiihdosta läpi koko viikonlopun.

 

Kaikki liput ostetaan netistä etukäteen ja pääsylippu sisältää kaksi kotimaista kertakäyttöistä Lumi Medical -suu-nenäsuojainta per päivä. Katsojilta edellytetään maskin käyttöä tapahtuma-alueella sekä muistamaan turvavälit. Eri ryhmät kuten joukkueet, media, tapahtumahenkilökunta ja yleisö pidetään erillään omilla rajatuilla alueillaan.

 

Levin maailmancupin oheistapahtumat, kuten avajaistapahtuma Eturinteillä ja Kids Race, on siirretty vuodelle 2021.

 

Suositellaan yhdessä kaikille maskin käyttöä sisällä ollessaan ja turvavälien pitämistä muihin ihmisiin. Pyydetään liikkeisiin sisään tullessa sekä pois lähtiessä desinfioimaan kädet ulko-ovien sekä tiskien luona olevissa käsidesipisteissä. Pidetään huolta, että henkilökunta palvelee asiakkaita maskien ja/tai läpinäkyvien suojalasien takaa.

 

Oireiset potilaat (koronaan sopivat oireet) pyydetään ottamaan yhteyttä kunnan terveyskeskuksen päivystysnumeroon 0400 356 498. Kisojen aikana Levin testauspisteenä toimii Pihlajalinna.
 

VIIKONLOPUN OHJELMA
 
Lauantai 21.11.2020

09.45 – 16.30  Yleisökuljetukset non-stop

10.00 Kisa-alue ja Lapland Avenue aukeavat

11.15 Naisten pujottelu, 1. kierros

14.15 Naisten pujottelu, 2. kierros. Palkintojen jako heti kilpailun jälkeen.

 

Sunnuntai 22.11.2020

9.45 – 16.30  Yleisökuljetukset

11.15  Naisten pujottelu, 1. kierros

14.15 Naisten pujottelu, 2. kierros. Palkintojen jako heti kilpailu

 

LIPUNMYYNTI

Pääsylippuja ja pysäköintilippuja myydään tänä vuonna ainoastaan ennakkoon osoitteessa www.worldcuplevi.com/liput. Ostathan lippusi ajoissa!

 

Pääsylippu sisältää kaksi kotimaista kertakäyttöistä Lumi Medical -suu-nenäsuojainta per päivä. Kaikilta yli 12-vuotiailta katsojilta edellytetään maskin käyttöä kisa-alueella.

 

Pääsylippujen hinnat

Aikuinen lauantaipäivä 20 €
Aikuinen sunnuntaipäivä 20 €
Pääsylippu aikuinen molemmille kisapäiville 30 €
Lapset viikonloppulippu 7-12-vuotiaat 10 €
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi aikuisen seurassa

 

KIELLETYT TAVARAT SEKÄ LEMMIKKIELÄIMET

Seuraavat tavarat ja aineet ovat kiellettyjä tapahtuma-alueella:
Päihteet tai muut huumaavat aineet
Terä ja ampuma-aseet
Räjähteet, raketit tai muu syttyvä / räjähtävä materiaali
Lemmikkieläimet

 

YLEISÖKULJETUKSET

Levin keskustasta on järjestetty yleisölle ilmainen non-stop kuljetus Levi Black -kilpailualueelle ja sieltä takaisin. Tämän aikataulu on seuraava:

LA 21.11. klo 09.45 – 16.30

SU 22.11. klo 09.45 – 16.30

 

Yleisökuljetusten reitti: Levi Hotel Spa - Levi Black – Levi Hotel Spa

 

Muut kuljetukset

Ski bussi kulkee kahta eri reittiä 21. - 22.11. klo 09.00 – 19.00 puolentunnin välein.

R1 = Zero Point - Rakkavaara - Koillisrinne - Zero Point

R2 = Zero Point – Levinraitti – South Point – West Point – Gondoli – Zero Point

 

Taksit on ohjeistettu jättämään ja noutamaan asiakkaat Levi Blackin yleisöbussien kääntöpaikkaa hyväksikäyttäen.

 

Kaikissa kuljetuksissa tulee käyttää maskia.

 

LEVI BLACK TAPAHTUMA-ALUE

Terveysturvallisuussyistä alueella on aikaisempaan verrattuna rajallisempi määrä palveluita. Ulkomyyntipisteissä voi ostaa myös lämpimiä juomia, pientä syötävää sekä lounasta. Isoja yleisötelttoja ja katsomorakennetta alueella ei ole tänä poikkeuksellisena vuonna.

 

Gondoliravintola on avoinna yleisölle terveysturvallisuus rajoitukset huomioiden. Sisälle otetaan kerralla vain rajattu määrä asiakkaita ja jokaiselle on istumapaikka. Maskia tulee käyttää muuten paitsi istuessa paikalla omassa pöydässään. Ravintolassa on tarjolla buffet-lounas sekä laaja valikoima kahvilatuotteita.

 

Yleisölle on varattu katsomoalue alhaalta katsottuna oikealta puolelta. Yleisöllä on mahdollisuus myös katsoa tapahtumia aivan rinteen reunalta myös ns. jyrkän osuuden tietämillä. Kisoihin on tuotu myös kaksi ns. jättiscreeniä, jotka sijoitellaan molemmille puolille Levi Black - rinnettä.

 

Tapahtuma-alueelle on sijoitettu yleisiä wc-tiloja. Inva WC:t sijaitsevat gondolirakennuksen alakerrassa, samoin lastenhoitohuone. Kulku gondoliravintolaan tapahtuu terassin kautta. Ensiaputilat ovat niin ikään gondolirakennuksessa, alimmassa kerroksessa.  Alueella päivystää SPR.

 

SOSIAALINEN MEDIA

Levin maailmancup panostaa viestinnässä erityisesti sosiaaliseen mediaan. Viimeisimmät kisauutiset ja viestit on seurattavissa Facebookista ja Instagramista @worldcuplevi. Olemme iloisia, jos käytät seuraavia tunnisteita jakaessasi kuvia tapahtumista: #worldcuplevi #welcometowinter #levilapland

 

LAPSET JA PERHEET

Lastenhoitohuone löytyy gondolirakennuksesta. Tänä vuonna lapsille on aikaisempaa vähemmän erillisiä aktiviteettipisteitä. Tämä on meidänkin mielestä harmillista, mutta ensi vuonna pyrimme taas tarjoamaan lapsillekin elämyksen mihin Levin maailmancupissa ollaan totuttu.

 

TELEVISIOINTI YLE TV2

YLE TV2 televisioi suorana lähetyksenä Levin alppihiihdon maailmancupin kilpailutapahtumat. Lähetykset suoraan Leviltä molempina päivinä klo 11.10 ja 14.10 (Urheilustudio alkaa klo 11.00). Lähetys nähtävillä myös Yle Areenassa.

 

MAAILMANCUPISTA AIHEUTUVAT MUUTOKSET

Rinteet

Levi Black -alueelle ei pääse 21.-22.11.2020 ilman pääsylippua tai akkreditointia. Kilpailurinne G2 on suljettu yleiseltä käytöltä ennen kisoja sekä toistaiseksi kilpailuiden jälkeen. Rinteet G1 ja G3 johtavat kisa-alueelle. Kisa-alueelle saavuttaessa pitää olla etukäteen ostettu pääsylippu. Kisa-alueelta ei pääse eteenpäin Gondoli2000 – hissillä koska se on varattu ainoastaan kilpailijoiden käyttöön.

 

Gondolirakennus

Gondoliravintola on avoinna yleisölle terveysturvallisuus rajoitukset huomioiden. Kulku ravintolaan tapahtuu terassin kautta. Sisälle otetaan kerralla vain rajattu määrä asiakkaita ja jokaiselle on oltava istumapaikka. Maskia tulee käyttää muuten paitsi istuessa paikalla omassa pöydässään. Ravintolassa on tarjolla buffet-lounas sekä laaja valikoima kahvilatuotteita. Gondolirakennuksen alakerta on varattu median käyttöön. Löytötavarat toimitetaan Gondoliravintolaan.

 
 
ALUEKARTTA

 

YHTEYSTIEDOT

 

Pääsihteeri Iiro Kaukoniemi | 040 051 9422 |iiro.kaukoniemi@skisport.fi

Tapahtumajohtaja Satu Pesonen |040 820 9419 |satu.pesonen@levi.fi

Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jouni Palosaari | 0400 690 770 |jouni.palosaari@levi.fi

Turvallisuuspäällikkö Heikki Saarensalmi| 044 553 78 26 | heikki.saarensalmi@levi.fi

Kilpailutoimisto Natalia Lahtela | 0400 818 484 |natalia.lahtela@skisport.fi

 

Sivua päivitetty: 
17.11.2020