Chisu Hullu Poro Areenalla

Lauluntekijä. Tuottaja. Esiintyjä. Yksi Suomen menestyneimmistä popartisteista, Chisu, julkaisi vuonna 2019 uuden albuminsa MOMENTUM 123 sekä kokonaisuuden päättäneen Post Momentum EP:n. Levyn teema on vahva ja ajankohtainen: muutos. Chisun uusi tuleminen otettiin vastaan ylistyksin ja levy sai kiitosta mm. Soundin (5 tähteä) ja Helsingin Sanomien (4 tähteä) arvioissa ja se palkittiin Vuoden albumi -Emmalla. Albumin teema – muutos – kuului elektrovivahteisella levyllä vahvasti. Kokonaisuus esitteli yleisölle täysin uudenlaisen Chisun ja myös keikoilla entisen viiden hengen bändin on korvannut kaksi konemuusikkoa.

Kuusi albumia julkaissut ja 12 Emmaa voittanut Chisu säveltää, sanoittaa ja tuottaa musiikkinsa itse ja on ensimmäinen nainen, joka on voittanut Vuoden tuottaja -Emman. Chisun levyjä on tähän mennessä myyty yli 300 000 kappaletta.

Tapahtuma on K-18

Päivitetty: 30.9.2021 18.46

Lisää tapahtumia