Jätevesien käsittely

Jos kiinteistö sijaitsee viemärilaitoksen toiminta-alueella, on kiinteistö vesihuoltolain 10 §:n mukaan liitettävä laitoksen viemäriin. Lue lisää kiinteistön liittämisestä laitoksen viemäriin.

Jos kiinteistö sijaitsee viemärilaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella, vanhan kiinteistön jätevesijärjestelmä on tullut uusia jätevesiasetuksen (209/2011) mukaiseksi 15.3.2016 mennessä. Uuden kiinteistön jätevesijärjestelmä on rakennettava heti uuden (157/2017) jätevesiasetuksen vaatimukset täyttäviksi.

Hajajätevesiasetus on muuttunut 2017. Jäteveden puhdistusvaatimuksia tiukennettiin ja siirtymäaika vanhan jätevesijärjestelmän muuttamiseksi ranta- ja pohjavesialueilla uuden jätevesiasetusten mukaiseksi oli 31.10.2019 mennessä. Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (157/2017)

Myös ympäristönsuojelulaissa (527/2014) on oma lukunsa jätevesien käsittelystä ja johtamisesta viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla.
Lue lisää ympäristönsuojelulaista.

Lue lisää viemärilaitoksen ulkopuolella sijaitsevien kiinteistöjen ohjeistuksesta.

Kunnassa toimivia alan yrityksiä voit etsiä mm. Kittilän palveluhakemistosta esimerkiksi hakusanoilla jätevesi, jätevesijärjestelmät, lvi.