MITÄ KOULU- JA KULTTUURIHANKKEESSA TAPAHTUI?

Toimintamalleja Kittilän kunnassa

1. KOKU-kiertue
2. Lukkarin koulun taidepäivä
3. Teatteriesityksiä
4. Opettajainkoulutusta
5. Nuorten kuvataideryhmä
6. Poropeukalot
7. Kansainvälisyys ja yhteistyö matkailuyrittäjien kanssa

 

1. KOKU-kiertue eli taidetyöpajojen kiertuemalli

lähdössä kiertueelle Keväällä 2000 Kittilän kunnassa ideoitiin taidetyöpajan kiertuemalli sivukylien ala-asteita varten. Toiminta perustui kiinteään neljän hengen ryhmään, joka suunnitteli ja vei saman työpajan tarvikkeineen eri kouluille. Päivässä yhdistyivät sekä taidetyöpajat että kulttuuriohjelman suunnittelu. Oppilaiden työskennellessä taidepajoissa joku opettajista saattoi keskittyä tietokoneen ääressä koulun ja kylän erityispiirteisiin ja yhteistyömahdollisuuksiin.

Kulttuuriohjelman laatimiseen osallistui useilla kouluilla esimerkiksi keittäjä, kouluavustaja tai oppilaan huoltaja – heillä oli paikallista henkilötuntemusta, joka saattoi puuttua muualta tulleelta opettajalta.

Vuoden 2000 kiertueen aikana saatiin kartoitettua kouluille mahdolliset yhteistyökumppanit. Toinen kierros käynnistyi toukokuun alussa 2001 ja sen aikana laaditaan suunnitelma työpajojen sisällyttämisestä eri oppiaineisiin. Valmistunut koulukohtainen kulttuuriohjelma litettiin osaksi koulun opetussuunnitelmaa.

2. Lukkarin koulun taidepäivä

Lukkarin koulu on Kittilän ala-asteista suurin, yli 200 oppilasta. Koulun ja kulttuurin yhteistyöhanke käynnistyi koko koulun taidepäivällä, joka pidettiin 7.10. 1999. Vierailijoita oli kaikkiaan viisitoista läänintaiteilijasta lukiolaisiin.

Työpajat: musiikkiliikunta, akryylimaalaus, akvarellimaalaus, musiikki, linopainanta, videokuvaus, kankaanpainanta, huovutus, teatteri, ympäristötaide, valokuvaus sekä keramiikka.

ryhmätyö
           Akvarellimaalaustyöpajan ryhmätyö

Koulun omat opettajat toimivat ryhmissä apuohjaajina, heidän tehtävänään oli kirjallisen raportin laadinta työpajasta tulevaisuutta ajatellen. Päivä päättyi vierailevien ohjaajien ja koulun opettajien yhteiseen kokoontumiseen, jossa kukin ryhmä raportoi päivän tapahtumista.

Taidepäivän aikana syntyneet yhteydet taiteilijoihin ovat saaneet jatkoa Lukkarin koulun toiminnassa. Työpajatoiminta on kirjattu osaksi koulun opetussuunnitelmaa ja integroitu eri oppiaineiden sisälle. Lukuvuonna 2000-2001 taidetyöpajat ovat olleet osa koulun normaalia toimintaa.

 

Esimerkki opettajan laatimasta raportista: Taidepäivän keramiikkaryhmä.

Taidepäivän keramiikkaryhmä
Ohjaajana keraamikko Risto Jurmu
Oppilaita 16 luokilta 3-6.

Päivä aloitettiin tutustumalla punasaveen. Oppilaat valmistivat koriste-esineitä ja eläinhahmoja. Risto Jurmu kertoi saven ominaisuuksista ja erilaisista työskentelytekniikoista sekä auttoi oppilaita ja vastaili heidän kysymyksiinsä. Aluksi osa oppilaista yritti saada työnsä valmiiksi mahdollisimman nopeasti, mutta vähitellen he huomasivat, että saven käsittely vaatii aikaa ja huolellisuutta.

Ruokailun jälkeen oppilaat pääsivät kokeilemaan dreijaamista. Ohjaajan opastuksella jokainen sai valmistaa itselleen valkoisesta savesta maljakon tai kynttilänjalan. Saviesineet poltetaan ja lasitetaan kun ovat tarpeeksi kuivuneet.

Apulaisohjaajan näkökulmasta päivä sujui mukavasti ja oppilaat olivat innostuneita ja kiinnostuneita saven työstämisestä. Ja kuten arvata voi, dreijaamista olisi voinut jatkaa pitempäänkin, mutta aika ei antanut myöten.

Marja-Leena Saarela


3. Teatteriesityksiä


Marraskuussa 1999 seitsemän linja-autoa suunnisti Kittilästä peräkkäin kohti Rovaniemeä. Noin 350 yläasteen ja lukion oppilasta opettajineen yhteiselle teatteriretkelle Rovaniemen kaupunginteatteriin katsomaan näytelmää Karaoketaivas. Tapahtumaa uutisoitiin sanomalehti Lapin Kansassa. Yläasteen oppilaat tekivät jutun paikalliseen Kittilä-lehteen. Esitystä käsiteltiin äidinkielen tunneilla opettajan laatiman tehtävän pohjalta.

Teatteripäivän mahdollisti Kittilän Koti- ja kouluyhdistyksen huomattava taloudellinen tuki.

Toinen suuri teatteriretki Rovaniemelle oli toukokuussa 2001, kun Lukkarin koulun väki vietti teatteri- ja kulttuuripäivää. Aarresaari- esityksen lisäksi oppilasryhmät tutustuivat samalla matkalla Arktikumiin, Taidemuseoon, Rovaniemen kaupunginkirjastoon sekä lähemmin teatteriin.

Kittilän kouluissa on vieraillut mm. tanssiteatteri Rollo, Tohtori Orff , nukketatteri sekä muita pienryhmiä.


4. Opettajainkoulutusta

Hankkeen aikana järjestettiin varsinaisia koulutuspäiviä kaksi. Luokanopettajille tarjottiin musiikin ja kuvataiteen koulutuspäivää. Kuvataiteen koulutusta antoi Lapin yliopistosta professori Timo Jokela, musiikinopetusta Ulla Pyykkönen, joka on kehitellyt opetuspaketteja ja pelejä musiikinopetuksen tueksi.

KOKU-kiertueen aikana opettajia tuettiin opetussuunnitelmatyössä, kun projektin yhteyshenkilö Liisa Palosaari vieraili taiteilijaryhmän mukana jokaisella sivukylän ala-asteella. Taide- ja käsityöpajojen tehtävänä on jatkossa antaa myös opettajalle valmiuksia ja virikkeitä omaan työhönsä.
 

5. Nuorten taideryhmä

Syksyllä 2000 Kittilässä käynnistyi nuorten kuvataideryhmä. Kuvataideateljee saatiin vanhalta Kotiniemen koululta, joka sijaitsee yläasteen kuvataideluokan välittömässä läheisyydessä. Ryhmä on osaksi toiminut kansalaisopiston kuvataideryhmänä, mutta lisäksi se kokoontuu muulloinkin maalaamaan ja piirtämään. 

Pääsyvaatimuksena ryhmään oli nuoren oma syvä halu tehdä kuvia. Toimintaperiaatteeksi otettiin, että jokaisen yksilöllistä ilmaisua kunnioitetaan ja jokaista kannustetaan eteenpäin taiteellisessa ilmaisussa. 

Ryhmän ohjaajana toimii kuvataidelehtori Liisa Palosaari, mutta niin halutessaan ryhmä kutsuu joustavasti muitakin opettajia. Keväällä 2001 tekstiilitaiteilija Eevamarja Rantatalo opetti ryhmälle värjäyksen ja batikin alkeita.

Ryhmä sai pienen aloitusavustuksen Kittilän Koti- ja kouluyhdistykseltä, mutta toiminta pääsi kunnolla käyntiin, kun tarvikkeita päästiin hankkimaan Suomen kulttuurirahaston Lapin aluerahaston myönnettyä ryhmälle 10.000 markan stipendin.

Ryhmään on kuulunut 10 opiskelijaa, 9 tyttöä ja 1 poika. Yläasteen oppilaita heistä on ollut kahdeksan ja lukiolaisia kaksi. Ryhmä järjesti ensimmäisen näyttelynsä kotiateljeessaan 6-11.5. 2001. 

 

 

 
 

kurkista.

 

 6. Poropeukalot

Kittilän yläasteella toimii perinnekäsityöhön nojaava oppilaiden oma yritys, Poropeukalot. Toimintaa ohjaavat käsityönopettajat Ulla Uotila ja Seppo Liettu. Aiemmin Poropeukaloiden toiminta oli osa yläasteen Majari-projektia, joka taas kuului Yrittäjyys-Lappi 2000 hankkeeseen. Projektin päätyttyä Poropeukaloiden toiminta on jäänyt osaksi koulun normaalia toimintaa.

Poropeukaloiden myyntipisteeseen valmistetaan poronnahkaisia kahvi- ja suolapusseja, hahtuvalapasia ja Kittilä-lapasta, erilaisia pieniä huovutustuotteita, poronluutöitä sekä erilaisia matkamuistoiksi ja lahjatavaraksi sopivia tuotteita. Vuosittain kehitellään uusia tuotteita ja tuotemalleja.

Poropeukaloiden toiminta perustuu oppilaiden yrittäjyyteen ja oma-aloitteisuuteen. Käsityötunneilla ja kerhotuntien aikana suunnitellaan mallit ja harjoitellaan tarvittava tekniikka. Myyntiin tulevassa työssä korostuu laatuvaatimus, työn kaunis jälki ja viimeistely on tärkeää.

Poropeukaloiden toiminta on luonut hyvät juuret käsityöperinteen säilyttämiselle ja kehittämiselle Kittilän yläasteella.

oppitunti
Tutustu poropeukaloiden toimintaan ja tuotteisiin

 

7. Kansainvälisyys ja yhteistyö matkailuyrittäjien kanssa

Maaliskuussa 2001 Kittilän yläasteella vietettiin viikkoa japanilaisissa merkeissä; yli 200 henkeä kävi maistelemassa, millaista lihasoppaa syödään Japanissa. Keitoksen olivat valmistaneet koulussa neljän päivän ajan vieraillut japanilaisryhmä, johon kuului 15 oppilasta ja 12 aikuista.

kansainvälisyyttä


Japanilaiset nuoret kulkivat päivän ajan osittain kummioppilaidensa kanssa samoilla oppitunneilla. Kun japanilaisryhmä opetti suomalaisille koululaisille leijantekoa käsityötunneilla, niin suomalaiset opettivat taas vieraita hiihtämisen jaloon taitoon. Ratkiriemukkaita pyllähdyksiä nähtiin, mutta kaikki vieraat voivat väittää osaavansa hiihtää tuntien päätyttyä.

Opettajien ja japanilaisohjaajien yhteisessä illanvietossa toimi samoin vastavuoroisen opettamisen periaate: suomalaiset saivat opiskella origamia ja japanilaiset tutustua perinnetietoon ja valmistaa itselleen muistoesineitä nahasta ja puusta.

Keväällä 2001 on virinnyt myös yhteistyötä Kittilän ruotsalaisen ystävyyskunnan Jällivaaran kanssa. Kittilästä vieraili eri ikäisiä koululaisia opettajineen Jällivaarassa, ohjelmaan kuului mm. esiintyminen konsertissa. Jällivaaralaiset saapuvat vastavierailulle toukokuussa konsertoimaan yhdessä Kittilän oppilaiden kanssa.

Niin ala-asteiden, yläasteen kuin lukionkin oppilaat tekevät vuosittain eri tyyppisiä pieniä projekteja matkailuyrittäjien kanssa. Tällaisia ovat esiintymiset matkailuryhmille eri talvitapahtumissa Levin alueella, tonttupartiot ja lasten askarteluryhmien ohjaajatonttuina toiminen lentoasemalla ulkomaisille ryhmille joulun alla.

edellinenEtusivulle

seuraava