KittiläSkyview näyttää Kittilää yläilmoista

Tulostettava sivu

Tiedote 16.4.2013

Kittilän kunta ja Kideve Elinkeinopalvelut yhdessä kittiläläisten yrittäjien kanssa tuovat uudenlaista näkyvyyttä kunnalle – nyt kirkonkylää ja ympäröivää maisemaa pääsee tarkkailemaan yläilmoista. Lisäksi kylän yrityksiin ja palveluihin voi tutustua 360-asteen kuvanäkymällä yrityksien sisä- ja ulkotiloissa.

 

KittiläSkyview, www.kittilaskyview.fi, on uudenlainen tapa tutustua Kittilän kirkonkylän näkymään. Ylhäältäpäin kuvattu kyläkeskus avautuu laajassa näkymässä, ja mukaan lähteneet yritykset ovat saaneet omat tietonsa ja toimintansa esittelyn palveluun. Yritysten sisällä voi ikään kuin pyörähtää täyden kierroksen, katsellen miltä yrityksen sisällä näyttää.

 

KittiläSkyview on virtuaalinen ja helposti päivitettävä alueen esite, jossa Kittilän palveluihin voi tutustua uudella tavalla. Jos esimerkiksi uusi kuntalainen, matkailija tai kuntaan muuttoa harkitseva ajaa autolla kunnan läpi, monet palvelut ja maisemat jäävät huomaamatta. Nyt alueeseen palveluineen pääsee tutustumaan laajasta ilmanäkymästä käsin.

 

Vastaavanlainen palvelu on käytössä muun muassa Levillä ja Ylläksellä. Kittilä on ensimmäinen kuntaorganisaatio, joka on ottanut palvelun käyttöön.

 

Kittilän kauppiaat innostuivat ideasta, ja mukaan palveluun lähti useita yrityksiä. Lisäksi palvelussa esitellään kunnan palveluyksikköjä. KittiläSkyview-näkymää on tarkoitus laajentaa tulevaisuudessa uusilla yritys- ja palveluesittelyillä.

 

Palvelun kokonaisuuden tilasivat ja suunnittelivat yhdessä toteuttajan kanssa Kittilän kunnan viestintä ja Kideve Elinkeinopalvelut. Yrityksiä pyydettiin mukaan välittämällä tietoa Kideven ylläpitämän Kittilän yritysrekisterin kautta. Yritykset pääsevät palveluun mukaan jatkossakin, lupaa palvelun toteuttaja Flycam Oy.
Tutustu 16.4.2013 avattuun KittiläSkyview -palveluun: www.kittilaskyview.fi/

 

Flycam Oy
Flycam Oy on toteuttanut vuodesta 2010 lähtien panoraamakuvauksia ja laajoja Skyview®-esityksiä Suomessa ja ulkomailla hyödyntäen kehittämäänsä Skyview®-teknologiaa. Toteutuksia on tehty markkinointiviestinnän tehostamiseen muun muassa ravintola- ja matkailukohteisiin sekä kiinteistö- ja rakennuskohteisiin. Skyview® on Suomen ensimmäinen ilmapanoraamakuva, jossa kuluttaja saa yhdellä silmäyksellä kuvan koko alueesta ja voi itse päättää minne suuntaan haluaa katsella. Maasta käsin kuvatuissa panoraamoissa voidaan lisäksi liikkua rakennusten sisällä huoneesta toiseen ja tutustua siten kohteeseen. Lisätietoja  www.skyview.fi.

 

Lisätiedot:
Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta
Katariina Palola, elinkeinojohtaja, katariina.palola(at)kittila.fi, puh. 0400 955 472
Nina Willman, viestintäassistentti, nina.willman(at)kittila.fi, puh. 0400 356 027
 

Lisätietoja Kittilästä ja palveluista: www.kittila.fi, www.kideve.fi, m.kittila.fi
www.facebook.com/kittilankunta, www.facebook.com/kideve
 

Sivua päivitetty: 
18.8.2014