Tiedote: Kittilän kunnassa yli 10 prosenttiyksikön kasvu lähiruuan osuudessa julkisen ruokapalvelun elintarvikehankinnoista

Printer-friendly version

Kittilän kunta
Tiedote 4.10.2017

Lähiruuan osuus julkisen ruokapalvelun elintarvikehankinnoista on noussut kahdessa vuodessa yli kymmenellä prosenttiyksiköllä Kittilän kunnassa, vuoden 2014 tasolta 5,2 % vuoden 2016 tasolle 15,4%. Vuonna 2015 Kittilän kunnan ravintopalveluissa aloitettiin viiden vuoden kehittämisohjelma, jonka tulokset ovat nyt nähtävillä. Julkisen ruokapalvelun kehittämistavoitteiksi vuosille 2015-2020 on määritelty muun muassa, että lähiruokaa hankitaan aina kun mahdollista ja että lähiruuan käytön lisäämisellä lähiruuan prosenttiosuus saadaan kasvamaan.

 

Positiivinen tulos lähiruuan osuudessa on saavutettu määrätietoisella työllä kunnan ravintopalveluissa ja yhteistyöllä paikallisten ja lähikuntien toimittajien kanssa. Jotta kasvu jatkuisi, tarvitaan lisää yhteistyötä maakunnan tasolla ja myös uutta yrittäjyyttä lähiruuan ympärille. Asiaan tarvitaan edelleen sitoutumista päättäjiltä ja työntekijöiltä ja kuntalaisilta siihen, että hankitaan paikallisia tuotteita aina kun mahdollista. Myös paikalliset matkailutoimijat ovat potentiaalisia lähiruuan käyttäjiä, ja lähiruuan käyttö toisi Lapin matkailutoimialalle mahdollisuuden erottautua kilpailevista alueista. Kansainvälisten matkailijoiden määrä Lapissa on kasvussa, ja he ovat kiinnostuneita paikallisista, laadukkaista ruokatuotteista ja tähän haasteeseen on nyt mahdollista vastata.

 

Lähiruokahankinnat Kittilän kunnassa ovat olleet järvikalaa, poroa, leipätuotteita, perunaa sekä tuoretuotteita.
- Paikallisilta poimijoilta on hankittu marjoja noin 200 kiloa vuonna 2017. Paikallisia marjoja voitaisiin hankkia enemmänkin, vinkkaa Kittilän kunnan ravintopalvelupäällikkö Eija Heikkinen. Tällä hetkellä esimerkiksi kalatoimittajia on hyvin. Tiettyjen raaka-aineiden, kuten esimerkiksi perunan, juureksien, viljojen ja yrttien osalta tarvittaisiin alueelle uusia tuottajia. Vaikka Kittilän kunta on Lapin sairaanhoitopiirin hankintarenkaassa elintarvikkeiden hankinnan osalta, kunnalla on mahdollista hankkia alueellisia elintarvikkeita.

 

Kunnat ovat Suomessa merkittävin julkinen ruokapalvelutoimija ja siten myös huomattava raaka-aineiden ja elintarvikkeiden ostaja. Paikallisten raaka-aineiden hankkiminen on kunnalta merkittävä maaseutupoliittinen teko, joka edistää paikallista elinkeinotoimintaa ja elintarvike- ja luonnontuotealanyrittäjyyden kehittymistä ja jatkuvuutta alueella. - Meiltä on otettu mukavasti tuotteita koulun lähiruokapäivään ja olemme huomanneet, että myös kunta on ottanut enempi tuotteitamme omiin tilaisuuksiin ja omalta osaltaan kannattanut paikallista toimijaa, kertovat paikallisen Lapin Herkkutupa Oy:n yrittäjät Matti ja Susanna Hiltunen.

 

Kehittämiselle suuntaa elintarvikealan hankkeista

Kideve Elinkeinopalvelut laati vuonna 2015 Lapin ELY-keskuksen EAKR-rahoittamassa hankkeessa Kittilän elintarvike- ja luonnontuotealan kehittämisohjelman tuleville vuosille. Ohjelmaa laadittaessa selvitettiin paikallisten ruokatuotteiden ja raaka-aineiden käyttöä sekä asetettiin tavoitteita julkisen ruokapalveluiden kehittämiselle huomioiden erityisesti lähiruoka. Lähiruuan käytön lisääminen vaatii määrätietoisuutta ja pitkäjänteisyyttä kehittämistoimenpiteissä. Vuonna 2015 todettiin, että lähiruuan käyttö julkisissa ruokapalveluissa oli melko vähäistä, ja kuitenkin henkilöstö halusi lisätä paikallisen ruuan käyttöä. Hankkeen aikana tehdyt työpajat ja tutustumismatka sitouttivat ruokapalveluiden henkilökuntaa lähiruuan lisäämiseen ruokapalveluissa.

 

Lapin elintarvikealan kasvun haasteita ovat erityisesti toimitusvarmuus, logistiikka sekä volyymi. Parhaillaan Kittilässä tehdään yhteistyötä Sodankylän kanssa Alueellinen elintarvikelogistiikka –hankkeessa, jota Sodankylän kunta toteuttaa yhteistyössä Kideve Elinkeinopalveluiden kanssa. Hankkeen päätavoitteena on luoda uudenlaisia lähitoimijoiden ja lähituotteiden varaan rakentuvia elintarviketuotannon logistisia ratkaisuja.

 

Lisätiedot
Ravintopalvelut: Eija Heikkinen, ravintopalvelupäällikkö, Kittilän kunta, puhelin 040 541 0137
Kideve Elinkeinopalvelut: Katariina Palola, elinkeinojohtaja, Kittilän kunta, puhelin 0400 955 472
Alueellinen elintarvikelogistiikkahanke: Veli-Matti Hettula, projektityöntekijä, Kittilän kunta, puhelin 040 487 7556

 

Kittilän elintarvike- jaluonnontuotealan kehittämisohjelma
Alueellinen elintarvikelogistiikkahanke
Kittilän koulujen ja päiväkotien ruokalista: www.kittila.fi/kouluruokailu
Mediakuvat: www.kittila.fi/mediakuvat-julkisen-ruokahuollon-lahiruokaa-kittilassa

Tulosta tiedote tästä

Kuva: Kittilän kunta

Sivua päivitetty: 
4.10.2017