Osallistu Kittilän kunnan osallistuvaan budjetointiin ja vaikuta!

Kuva
Kuvituskuva, piirroskuva, ihmiset ideoimassa yhdessä

Miten sinä edistäisit kittiläläisten hyvinvointia 30 000 eurolla?

Mitä on osallistuva budjetointi?

Osallistuvalla budjetoinnilla tarkoitetaan toimintatapaa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Sen toteuttamiseen ei ole yhtä ainoaa menetelmää, vaan sitä voidaan toteuttaa useilla eri tavoilla. Kittilän vuoden 2023 osallistuvasta budjetoinnista tuotetaan palauteyhteenveto, jonka perusteella käydään keskustelua osallistuvan budjetoinnin tuomisesta pysyväksi osaksi kittiläläistä budjettivalmistelua.

Kunnanhallituksen kesäkuussa 2022 antaman talousarvio-ohjeistuksen mukaan osallistuva budjetointi toimeenpannaan kunnanhallituksen tasolla. Käytettävissä on yhteensä 30 000 euroa.

Kuntalaiset ja yritykset voivat tehdä esityksiä seuraavista teemoista:

  • ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnin edistäminen koko kunnan alueella
  • Kittilän kirkonkylän kyläkuvan kehittäminen
  • lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen koko kunnan alueella
  • villi kortti; uusi kehittämisajatus kuntalaisten hyvinvoinnin ja kunnan elinvoiman edistämiseksi.

 

Osallistuva budjetointi toteutetaan siten, että

  • Ideointivaiheessa kuntalaiset saavat tehdä ehdotuksia lähettämällä kuntaan ideat ja ehdotukset koko määrärahan tai sen osan käyttämiseksi. Ideointivaiheessa järjestetään myös työpajoja, joissa kuntalaisilla, luottamushenkilöillä ja työntekijöillä on mahdollisuus osallistua idean jatkojalostamiseen konkreettisiksi teoiksi.
  • Ideat käydään läpi ja sen jälkeen kuntalaiset pääsevät äänestämään esityksistä.
  • kunnanhallitus tekee esityksen valtuustolle osallistuvan budjetin määrärahan käyttämisestä.

 

Miten osallistuva budjetointi konkreettisesti etenee?

Kittilän osallistuva budjetointi toteutetaan kevään 2023 aikana. Prosessi on pyritty pitämään yksinkertaisena ja tehokkaana. Jokaisesta vaiheesta tullaan erikseen tiedottamaan kuntalaisia niin kunnan verkkosivuilla kuin sosiaalisen median kanavien kautta.

 

Vaihe 1. Ideointi 14.2.2023–15.3.2023

Nyt on aika ideoida ja kehittää omaa kotikuntaa entistä ehommaksi! Miten sinä käyttäisit 30 000 euroa kittiläläisten hyvinvoinnin eteen?

Ideoinnin tueksi järjestetään kolme erillistä infotilaisuutta/minityöpajaa. Tilaisuuksien tarkoituksena on kertoa osallistuvan budjetoinnin valmistelusta, tukea kuntalaisia ideoinnissa sekä kerätä ideoita äänestystä varten. Ideoita voi jättää myös osallistumatta työpajoihin. Idea voi olla myös pienempi, eli koko 30 000 euron budjettia ei ole pakko käyttää!

Osallistuvan budjetoinnin infot/minityöpajat järjestetään Kittilässä helmi - maaliskuun 2023 aikana ti 21.2., ke 1.3. ja ma 13.3.2023 klo 15.00 kunnantalolla.

Mikäli et halua tai pysty osallistumaan työpajoihin, voit jättää ideasi myös sähköisen kyselylomakkeen kautta otakantaa.fi-palvelussa.

Tässä sinulle joitain vinkkejä idean suunnitteluun:

  • Nimeä ideasi selvästi ja napakasti.
  • Kerro, mihin alueelle ideasi sijoittuu (esimerkiksi tietty asuinalue/kylä vai koko kunta) ja ketä se koskettaa (kaikkia kuntalaisia, tiettyä ryhmää yms.).
  • Kerro, miten ideasi edistää kittiläläisten hyvinvointia?
  • Hyvinvointi voidaan ymmärtää tässä yhteydessä laajasti. Se voi tarkoittaa esimerkiksi terveyttä, viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta tai jotain muuta!
  • Pohdi, että onko ideasi mahdollista toteuttaa maksimissaan 30 000 eurolla? Tarkkoja hintatietoja ei ole tarpeen esittää, sillä ne tarkistetaan valmisteluvaiheessa, ennen kuin ideat asetetaan äänestykseen. Idea voi olla hyvinkin pieni (esim. muutaman tuhannen euron budjetin vaativa idea) tai suurempi, koko budjetin sitova idea.
  • Lisäksi huomaathan, että idean tulee olla kunnan toimivallan puitteissa toteutettava!

Ideoita voi jättää 15.3.2023 saakka.

Kaikkien ideansa ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 1 kpl 100 euron arvoista lahjakorttia voittajan vapaasti valitsemaan kittiläläiseen yritykseen. Annettuja henkilötietoja käsitellään Kittilän kunnan hallinnon asiakaskyselyrekisterin tietosuojaselosteen periaatteiden mukaisesti. Lisää henkilötietojen käsittelystä Kittilän kunnassa osoitteesta: kittila.fi/tietosuoja-kittilan-kunnassa

 

Vaihe 2. Ideoiden läpikäynti

Kun ideoiden jättöaika on umpeutunut, siirtyvät jätetyt ideat jatkovalmisteluun. Jatkovalmistelulla tarkoitetaan esimerkiksi ideoiden toteuttamiskelpoisuuden tarkastamista. Lisäksi valmistelussa jätettyjen ideoiden hinnat tarkistetaan ja tarvittaessa niitä päivitetään. Kaikki ideat, jotka on mahdollista toteuttaa, otetaan mukaan äänestykseen. Tämä tehdään maaliskuun loppuun mennessä.

 

Vaihe 3. Kuntalaisäänestys 1.4.2023–30.4.2023

 

Äänestys toimii näin:

  1. Käy läpi äänestykseen asetetut ideat.
  2. Äänestä viimeistään 30.4.2023 aikana maksimissaan kolmea mieluisinta ideaa
  3. Jätä lopuksi yhteystietosi (pakollinen tieto). Äänestäneiden kesken arvomme 1 kpl 100 €:n arvoista lahjakorttia voittajan itsensä valitsemaan kittiläläiseen yritykseen. Yhteystietojen keräämisellä pyrimme myös varmistamaan, että jokainen äänestäisi vain kerran. Yhteystietoja ei käytetä muuhun tarkoitukseen kuin äänestyskerran varmistamiseen ja palkinnon arvontaan.

Kuntalaisäänestys on avoinna 1.4.2023–30.4.2023. Äänestämään pääset verkossa, otakantaa.fi -palveluissa: Kysely: Mihin sinä käyttäisit 30 000 € vuonna 2023? Valitse enintään 3 vaihtoehtoa | otakantaa.fi

Huom! Ideointivaihe ja kuntalaisäänestys luovat lisäarvoa myös muuhun kunnan kehittämiseen – saatuja ideoita otetaan huomioon myös muussa kunnan kehittämisessä ja talousarviovalmistelussa mahdollisuuksien mukaan. Ideat, jotka eivät edenneet äänestysvaiheeseen, lisätään myös tänne luettavaksi.

Äänestyksen tulokset

Julkistettu 24.5.2023

Määräaikaan mennessä 192 kittiläläistä kävi äänestämässä maksimissaan kolmea itselleen mieluisinta kehittämisideaa. Ääniä annettiin yhteensä 633.

 Tulokset:

  1. Lisää resursseja mielenterveyspalveluihin nuorille ja perheille, 96 ääntä – etenee toteutukseen
  2. Kirkonkylän uimarannan kunnostaminen / kehittäminen, 85 ääntä
  3. Sosiaalista toimintaa vanhuksille kyliin, porinapirtit, mummoklubit, kiertävä esiintyjä, 83 ääntä
  4. Leirikoulukassan kartuttaminen ikäihmisiä ulkoiluttamalla, 39 ääntä
  5. Minigolfrata Kittilän kirkonkylälle, 38 ääntä
  6. Defibrilaattoreita eli sydäniskureita lisää kirkonkyliin, 36 ääntä
  7. Harrastuskummi erityislapsille, 33 ääntä
  8. Ensiapukoulutusta kuntalaisille / koululaisille veloituksetta, 32 ääntä
  9. Matkaluistelurata Kirkkojärvelle, 29 ääntä
    Kuntoilulaitteita ulkotilaan, Sirkka, 29 ääntä
  10. Omaishoitajille ilmaiset uimaliput tai muu etu, 26 ääntä
    Kirkonkylän urheilukeskuksen hiihtomaan kehittäminen, 26 ääntä
  11. Pakatin leikkipuiston päivittäminen, 22 ääntä
  12. Kuntalaisten olohuone / kohtaamispaikka, Kirkonkylä / Sirkka, 20 ääntä
  13. Nuorille esittävien taiteiden talenttitapahtuma, 12 ääntä
  14. Etäluettavat vesimittarit ikäihmisille, saadaan tieto vuodoista ja siitä, käytetäänkö taloudessa vettä, 11 ääntä
  15. Sisältöä ikäihmisten arkeen Yeticare jättitabletin avulla, 10 ääntä
  16. Sillankorvan ”kesäolohuoneen” kunnostaminen, Tepasto, 6 ääntä

Ideoita äänestäneiden kesken arvottiin 100€ lahjakortti johonkin kittiläläiseen yritykseen, ja palkinto on toimitettu voittajalle. Arvonnan voitti Hanna-Kaisa Kiiski. Onnea voittajalle!

 

Vaihe 4. Toteutettavat ideat ja päätöksenteko (toukokuun 2023 aikana)

 

Äänestyksen päätyttyä käydään läpi eniten ääniä saaneet ideat ja tarkistetaan 30 000 euron budjetin riittävyys. Kaikki eniten ääniä saaneet ideat, jotka mahtuvat annettuun 30 000 euron budjettiin toteutetaan. Toteutukseen etenevät ideat viedään tiedoksi kunnanhallitukselle. Tämän jälkeen ideat siirtyvät toteutukseen. Toteutuksen etenemistä voi seurata tältä samaiselta sivulta.

 

Vaihe 5. Arviointi ja kehittämistarpeet

Lopuksi pyydämme palautetta Kittilän vuoden 2023 osallistuvasta budjetoinnista sekä prosessin etenemisestä ja toteutuksesta. Osallistuvan budjetoinnin palautekysely julkaistaan kesäkuussa 2023 tai syksyllä 2023. Saadun palautteen ja kokemusten perusteella arvioidaan toimintamallin ottamista pysyvästi käyttöön.

Contact