Kino Yläri: ELOKUVAMARATON SU 31.10. klo 00.15 Halloween Kills (kauhu) K16

David Gordon Greenin Halloween, jonka pääosassa nähtiin legendaarinen Jamie Lee Curtis, oli vuonna 2018 viiltävä kassamenestys elokuvateattereissa. Siitä tuli neljälle vuosikymmenelle ulottuvan elokuvasarjan tuottoisin teos ja avausviikonloppunaan menestynein kauhuelokuva, jonka pääosassa on nainen.

Ja tuo halloween-yö, jona Michael Myers palasi, ei ole ohi.

Laurie Strode (Curtis), hänen tyttärensä Karen (Judy Greer) ja tyttärentyttärensä Allyson (Andi Matichak) jättivät naamiomiehen lukkojen taakse Laurien liekehtivän talon kellariin. Pian sen jälkeen Laurie kiidätetään vakavasti loukkaantuneena sairaalaan. Hän uskoo viimein tappaneensa pitkäaikaisen piinaajansa.

Mutta kun Michael onnistuu pakenemaan Laurien ansasta, hänen verilöylynsä jatkuu. Kivuistaan piittaamatta Laurie valmistautuu puolustautumaan ja saa samalla koko Haddonfieldin kaupungin nousemaan yhteisvoimin hirviötä vastaan.

Stroden naiset liittyvät joukkoon, jossa on muita Michaelin ensimmäisestä murharetkestä selvinneitä. Asukkaat päättävät ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja kukistaa Michaelin lopullisesti.

Pahuus kuolee tänä yönä.

 

Tiedot

Ensi-ilta: 15.10.2021

Kesto: 1 t 45 min

Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys

Ohjaaja: David Gordon Green

Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Judy Greer, Andi Matichak, Will Patton

Kauhu

 

Huolehditaan kanssaihmisistä:

Tulethan elokuviin terveenä, huomioithan 2 metrin turvavälit, muistathan käsihygienian ja käytäthän elokuvissa omaa kasvomaskia!

Tervetuloa elokuviin turvallisesti!

Kittilän kulttuuritoimi     

Contact
Yläri Kino
Titteli
Elokuvateatteri
Puhelinnumero
Fyysinen osoite
Valtatie 9 A, 99100 Kittilä
Updated: 7.10.2021 13:41:58

More events