Alueella liikkujia varoitetaan avatuista railoista ja jään päälle tulevasta vedestä

Tulostettava sivu

Tiedote 27.3.2013 / Lapin ELY-keskus

Kevään jäänsahaukset aloitetaan pääsiäisen jälkeen: Alueella liikkujia varoitetaan avatuista railoista ja jään päälle tulevasta vedestä

 

Kevään jäänsahaukset aloitetaan Lapissa alustavan aikataulun mukaan Simojoelta 2.4.2013. Työ etenee Viantienjoen kautta Torniojoen sahauskohteisiin, jonka jälkeen kone siirtyy Ounasjoelle, Nivankylän, Tapionkylän, Kaukosen ja Tepaston sahausalueille. Suunnitelman mukaan työtä tehdään seuraavaksi Kemijoella Pelkosenniemen alueella ja siitä pohjoiseen siten, että viimeksi sahataan Ivalojoella Ivalon taajaman ja Inarijärven välisellä jokiosuudella. Sahaustyön arvioitu kesto on kokonaisuudessaan neljä viikkoa. Sahauksilla pyritään ehkäisemään jääpatojen syntyminen kriittisimmille jokiosuuksille.

 

Alustavan ohjelman mukaan noin kuukauden aikana tehtävissä jokijäiden sahauksissa syntyy yhteensä 18 cm leveää railoa noin 60–80 kilometriä. Noin 10 tonnia painava jääsaha tarvitsee toimiakseen alleen 50 cm teräsjäätä. Jään päällä oleva lumi, sohjo ja vesi voivat vaikeuttaa sahaustyötä. Lapin ELY-keskuksen tekemien mittausten perusteella jään paksuus suunnitelluilla sahausalueilla vaihtelee 40–70 cm välillä.

 

Sahausaikatauluun ja -kohteisiin voi tulla muutoksia ennen sahausta suoritettavien jäänpaksuuden tarkemittausten mukaisesti. Aikataulun muutoksista tiedotetaan tarvittaessa erikseen. Jäänsahauskoneen etenemisnopeus on 1 km tunnissa. Sahausta tehdään kaksivuorotyönä.

 

Keväällä 2012 jääsahauksia ei tehty lainkaan johtuen poikkeuksellisen heikoista jääolosuhteista.

 

Lapin lumitilanne 27.3.2013
Lumen vesiarvot ovat keskimääräistä hieman korkeampia Enontekiöllä, Kittilän kunnan pohjoisosassa sekä Utsjoen alueella. Em. seuduilla vesiarvot ovat ylittäneet paikoitellen 200 kg/m2 lukeman. Itä-Lapin alueella lumen vesiarvot ovat keskimääräisiä tai hieman sitä pienempiä. Etelä-Lapissa sekä Meri-Lapin alueella lumen vesiarvot ovat keskimääräisiä. Lapin vesistöjen virtaamat ovat vielä talvisissa lukemissa ja lumen vesiarvoihin perustuvien tulvaennustusten tekeminen on epätarkkaa. Lumen vesiarvojen lisäksi tulvan suuruuteen vaikuttaa erityisesti sulamisen aikainen säätila.

 

Lisätietoja:
Hankintaryhmän esimies Jukka Kuoksa, puh. 0295 037 397
Investointivastaava Juha Kuivalainen, puh. 0295 037 391 (2.4. alkaen)
Rakennusmestari Risto Lampela, puh. 0295 037 412

 

Sivua päivitetty: 
27.3.2013